Antti Kulmanen Photography

Valokuvaaja Antti Kulmanen

Ilma, Tuli, Vesi ja Maa

Neljä elementtiä jotka Aristoteleen mukaan muodostavat kaiken aineen. Nykyään tiedetään paremmin, mutta maisemavalokuvaajalle nämä ovat elementit ovat muodostuneet tutuiksi kuvauskohteiksi.

Valokuvaaja Antti Kulmanen

Valokuvaus on ripaus tekniikkaa, kourallinen intohimoa ja pussillinen kärsivällisyyttä. Hienoinkaan maisema ei kerro tarinaa ilman sopivaa hetkeä ja usein odotus palkitaan. Joskus riittää 10min, toisinaan tolpan nokassa voi vierähtää useampi tunti ennen kuin sopivat olosuhteet ovat käsillä. Pyrin omissa kuvissani herättämään tunteita ja kertomaan tarinoita.

Jos pidätte töistäni, antakaa plussaa ja tykätkää!

Äijä kaiken takana

Itse olen reissutyötä tekevä, noin kolmissakymmenissä oleva miehenalku. Valokuvailu on mukavaa vastapainoa pitkille matkoille ja usein se kuvauksellinen hetki tulee sattumalta vastaan Itä-Suomen vaaramaisemissa tai pohjanmaan lakeuksilla kaarrellessa. Suomi on upea maa ja haasteellinen kuvauskohde. Aika-ajoin kuvakulman hakeminen osoittautuu operaatioksi ja puuhun kiipeäminen yhden kuvan takia tai kastuminen ranta-aallokossa on tuttua. Kukapa sitä ei intohimolleen antaisi kaikkensa. Valokuvaus on minulle tapa kertoa itsestäni jotain kuten kirjoittaminen toisille.

-Antti

Copyright © Antti Kulmanen 2012